maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kisavireessä

Jes! Perjantaina ACE:n kisoissa oltiin vihdoin siinä vireessä Raikun kanssa, joka kisoissa vaaditaan. :) Mä sain jopa pienen jännityksen aikaan vatsanpohjaan ennen radalle menoa. Tätä tunnetta täytyy harjoitella lisää! :) Yleensähän tämänmoinen fiilis puskee mulle vain harvoissa ja valituissa kisoissa nykyään. Ja se on hankalaa se kun yrittää kisata "vähän kuin puolivaloilla", kun mielentilastaan ei saa enempää irti. Tän vuoden ehdoton tavoite kisakentille. FIILIS!

Eli siis ekalta radalta nollavoitto. Muutamalla kalastelulla, mutta ai että olin tyytyväinen siihen, että mentiin asenteella ja TAISTELTIIn yhdessä. <3 Esa Muotka oli loihtinut aika vinkeät ja haastavat radat. Mutta silti tykkäsin niistä. Niissä sai ennen kaikkea haastaa itseään. Tykkään profiileista, joissa oikea aikaisilla lähdöillä ja rytmillä on iso merkitys. Nautin tunteesta, kun on oikeasti kiire. :)

Toinen rata ei ollut sen helpompaa. Rata oli jopa parempi kuin ensimmäinen, mutta Raiku karkasi heti kakkoselta suorittamaan yhden ylimääräisen hypyn. Päällimmäisenä radasta jäi kuitenkin mieleen onnistuminen ja kontaktit oli ihan superhyvät pysäytyksineen. :)

Ensi viikonloppuna kisataan taas. Täytyy yrittää panostaa tuohon fiilikseen jälleen!

2 kommenttia:

Sara kirjoitti...

Wouuuu, tuttuja! :D Olipa sattuma että löysin teidän blogin! Pitääpä ryhtyä lukijaksi :)

- Sara & Nuka

AnnA kirjoitti...

:) Näinkin kaukaa löysitte meidät. :D :D Kiva. Mekin voidaan seurailla teidän elämää muuallakin kuin pihassa ja rappukäytävässä.