keskiviikko 24. elokuuta 2011

Tehokkaat vapaat

Viikonloppu keskellä viikkoa - ei hullumpaa. Vaikkakin ihan yhtä nopsaan se hurahtaa kuin tavallinen viikonloppukin... :/ Eli tiistai ja keskiviikko vapaata.

Tiistaina käväistiin Raikun kanssa nappaamassa viralliset kuvat lonkista ja kyynäristä sekä kopeloitsemassa polvet. Kaikki lähti ainakin liittoon terveillä papereilla :D :D Vitsi, miten hienoa! Yksi kivi sydämeltä pois, vaikkakin toki niitä virallisia tuloksia täytyy vielä odotella. Mutta toivotaan, et lääkäri osasi sen verran hommansa! :D

Tänään treeniä hallilla taas Anun ja Pinnan kanssa. Alkuun hyppytekniikkaa /jumppasarjaa pitenevillä esteväleillä. Raiku oli taitava! Alku välit meni kyllä vaan yhdellä väliaskeleella, mutta lopussa joutui sitten hakemaan ponnistuspaikkaa ja onnistui hyvin. :)

Kepit lähettäen molemmilta puolilta. Alkuun oli taas höyry päällä ja aloituksessa ´rynni mm. ohjurien ali... Huoh! Sitte malttoi taas keskittyä ja teki muutaman hienon pätkän. Nyt säilyy hienosti kuitenkin molemmilta puolilta vietynä rytmi ja vauhtiin päästyään pujottelee kovaa loppuun saakka. Mut aloituksissa vielä paaaljon työtä. Millonkohan toisia esteitä mukaan treeniin - never?!? :D

Loppuun puomitreeni. Tarkoitus oli, et otetaan nyt Anu hihnan toiseen päähän ja harjuutellaan mun sijoittumista eteen. Päädyttiin kuitenkin vaan siedättämään Raikua siihen, et joku liikkuu puomin vieressä :D Sen verran piti keskittyä Anuun, et treenistä ei olis tullut alkuperäisenä suunnitelmana mitään.. Muutenki tuntu, et taas oli ihan unohduksissa se suoritustapa :o Valui alussa yli kontaktin kaksi kertaa. Pysähtyi siis tasaiselle maalle. Plääääh. Ihan epätoivo iskee, et se ei ikuna opi!!! Vaikka kyllä se oppii, tottakai se oppii, pakkohan sen on. Ehkä JOuluun mennessä... Tai ensi kevääseen... :D Me vaan tarvitaan nyt huomattavasti enemmän treeniä kokoanisella puomilla. Kotona meinaan on jo ollut irti jonkin aikaa ja niiiiin hienosti menee!! Nää onnistumiset pitäis vaan siirtää sinne treenikentällekin :) Loppuun vielä muutama Aa. Sujui ihan ok.

Jatkethaan.... ;)

maanantai 22. elokuuta 2011

Hyvällä mallilla!

Oi, miten ihanan helpottava tunne, kun kaikki "tärkeet" tulokset agirintamalla saavutettiin Adan kanssa jo heti ekoissa mahdollisissa kisoissa. Elikkäs ensi vuotta varten on SM/karsintanollista jo haalittu se tupla ja voitto :) Viikko sitten omissa kisoissamme Sorsasalossa (ulkokenttä) napattiin oikea potti! Triplanollat sijoilla 1., 2., ja 1. :D :D Mulla oli tällä kertaa taas ihan selkee tavoite kisaa varten: tehdä hyviä perusratoja, malttaa ohjata ja olla rauhallinen . Rauhallinen tarkoittaa meidän kohdalla sitä, että en sparraa koiraa täysillä koko ajan vaan keskityn itse ohjaamiseen ja esteiden mahdollisimman oikeaan suoritustapaan. Oikea suoritustapa lähinnä kontakteilla :)

Eka rata oli ihan hyvää perusagilityä. Kivituhka tuntui hieman vieraalle alustalle ja tuli esille oikeestaan siinä, et käännöksiä oli himpun vaikea ajoittaa ja ne tuntui valuvan helposti. Puomi mentiin kaksi kertaa ja kummallakin kerralla hyvä. Aalle tultiin hieman huonosta vauhdista ja heti piti tökätä takaakiertoon, joten tää ei ollu meidän juttu ihan täysin. Olisin toivonut yhtä askelta alaspäin lisää, mutta.... Ei virhettä kuitenkaan.

Tokalla radalla oli sitte kaksi kertaa A. Eka: ihan järkky, mut ei taaskaan virhettä. Toinen oli oikein hyvä. Puomilla jarrasin ite jostain syystä --> ei optyimaalinen, mut ei myöskään rynnimistä taikka pomppua. Ihan ok tähän väliin. Olin tyytyväinen itseeni, kun sain toteutettua radalla ihan omia ohjausvalintoja. Sellaisia, mistä olen ollut hieman epävarma, mutta ne toimi kuitenkin. Hienoa! Tällä radalla oltiin kakkosia.

Viimenen oli hyppäri, jossa oil ainakin kolme niistosokkarin paikkaa. Toteutin näistä kaksi ja vaihdoin yhden taas omaperäiseksi valinnaksi pakkovalssilla. Toimi ihan todella hyvin :) Juurikin pakkovalsseissa saatan helposti ajaa Adan joko väärälle puolelle siivekettä tai sitten en saa sitä hyppäämään. Tämän onnistuminen kisatilanteessa teki hyvää omalle päänupilleni :)

Kaiken kaikkiaan oikein loistava viikonloppu!!! Palkinnotkin miellytti, tarvittiin just sen värisiä Hurtan heijastintaluttimia! Nyt on kaikille ne oikeet värit <3

Raiku pääsi eilen mukaan Varkauteen. Aamusta treenattiin Hyrrä- äipän ja Piian, sekä Siro- siskon ja Riitan kanssa. Tehtiin siivekkeiden kiertoja vauhti pätkään yhdistettynä sekä lyhyttä radan pätkää.. Raiku oli hieno!! Alkaa jo kivasti polkemaan ja saamaan imua noihion takaakiertoihin. Uudet esteet, uusi paikka. Ei mitään väliä!!!! Toimi kuin aina ennenkin. Rimat ratapätkällä 35 - 40. Yksi pudotus. Välillä maaahtavia hyppyjä, mutta suurimmaksi osaksi hypyt oli oikein hyviä. Hypyt paranee heti kun se liikkuu mahd. kovaa. Luulen, et noi ankkaloikat jää pois kunhan oppii vielä paremmin säätämään askelensa ponnistuspaikalla. Hyppytekniikkaa, hyppytekniikkaa.. Jollain vinkkejä vielä tähän ongelmaan (vaikka ei se nyt ongelma ole, mutta haluisin kuitenkin kiinnittää asiaan huomiota jo tässä vaiheessa)? Tekniikkaa eri esteväleillä?

Näin ekaa kertaa myös Siro- siskon aksaamassa. Ihana pieni kirppu! :D Hänelläkin asenne ihan kohdillaan vaikka Raikun taisteluhalu ja lelun tappaminen omaa luokkaansa onkin :D Hyvä siitä tulee!!!

Tän treenisession jälkeen minä painelinkin töihin ja Raiku pääsi päiväksi Piialle hoitoon. Oli ollut kuin kotonaan. Kannellut lelut pihalle, liehitellyt tyttöjä (yksi juoksuinenkin oli toisessa huoneessa, aidan takana) ja ottanut vieraat riemulla vastaan (kiipeillyt syliin ja muuta Raikumaista). Oli näyttänyt Piialle myös herkimmän puolensa painautumalla sohvalla ihan liki <3

Huomenna Raikun terveystarkki. Huuuuiiiiih! Jännittää. Toivottavasti kaikki on ok.

p.s. En tiiä, pitäiskö tätä ääneen sanoa, koska mulla on täysi oikeus vielä muuttaa päätöstäni.. Mutta, oon meinannu ilmottaa Ellin TOKO- kokeeseen :D :D Marraskuussa meillon hallilla omat kisat ja Elli vois mennä alokas luokkaan. Periaatteessa se osaa kaikkin liikkeet kyllä. Paikallaoloa ja hiljaa olemista pitää treenata. Mut se olis sille sopivaa eläketekemistä :D Se tarviis kaksi ykköstulosta nii sais TK1. Onko näin, jos meillä on 9 vuoden takaa yksi ykköstulos alokkaasta?! Moon pihalla, mut joskus vissiin oli näin :D

sitte fotoja:




Kattokaa nyt miten pieneltä Ada näyttää!! (kuva: Essi Saarela)




.. Mutta yli vaan mennään, että heilahtaa :) (kuva: Essi Saarela)

Ja viimiseks kesää <3






lauantai 6. elokuuta 2011

Arki

Se on julmaa. Loma loppuu ja arki koittaa. Mut on musta ollu oikeesti ihan kivaakin olla töissä. Ja ehkä se arki kaikkine rutiineineen on sitä tuttua ja turvallista. Lokakuinen Ranskan reissukin tuo mukavan stopin arkeen ja reissua on kiva odottaa. Syksy ei tunnu niiiin julmetun pitkälle.

Yksi mun tän kesän tavoite ja haave toteutui vihdoin viime viikonloppuna. Sain Raikun vihdoin uimaan!! Jesh! Se ei oo pelänny vettä ja ollu aina sitä kohtaan tosi rohkee, mut kun nää muut ei oikeen ui, niin ei oo ollu kunnollista roolimallia. Mut lopulta se uskalsi irroittaa tassut pohjasta ja lähtee uimaan. Tais ymmärtää, et ihan nastaa hommaahan se onkin :) Kävyt oli taika- avain!

Agilityahdistus on tiessään ja treeni- intoa on. Kisaintoa olisi kans ihan kaameesti. Ens viikonloppuna tähän helpotusta :) Syksy meneekin viikonloppujen osalta hyvinkin pitkälti kisatessa. :D

Raikun kans ollaan päästy nyt mukavasti eteenpäin sekä kontakteissa että kepeissä. Otin kontaktille mukaan sen, et heitän nenän eteen palkan heti on-off asennosta naksun jälkeen. Sit saa vielä palkan edestätargetilta. Tällä oon yrittäny saada sen paikan selkeemmäksi. Meille tuli ongelma, et kun vauhti kasvoi poika valui pois kontaktilta ja peruutti sitte takasin. Ei hyvä! Tolla palkalla oon saanut sen tyyliä vähän matalammaksi ja näin koordinaatio toimii paremmin. hyvä kun ei kuitenkaan tuijota mua tai nami kättä vaan katse on edelleen edessä :) Jaksaa jaksaa.... Tää tuntuu vaan niiiin ikuisuusprojektilta! :D Pojat taitaa olla vähän yksinkertaisempia :D

Kepeillä meillä on nyt kaikki 12 keppiä ja pujottelu sujuu molemmilta puolilta sujuvasti. seuraavaksi otetaan sitte erilaiset lähestymiset treeniin. Meillä on käytössä edelleen se alun 2 ja lopun 1 ohjuri. Näillä mennään vielä hyyyyvin pitkään :) Raikulla on hassu tyyli, se menee ja suihkii ihan matalana. Siis paljon matalampana vielä mitä Ada, joka menee kans alhaalla ja todella lujaa. Luulen ja toivon, et tällä tyylillä Raiku tulee olemaan hyvä ja nopea pujottelija. Kunhan saa lihasvoimaa vielä himpasti lisää. Se menee jo nyt aikas mukavalla vauhdilla ja rytmi on tosi hyvä.

Adalla paljastui ongelma tässä männä kertana. Keppien avokulma. JOtenkin nää treenit on jäänyt olemattomiin varsinaisten ratatreenien yhteydessä. Kotona menee meinaan 98 % oikein mistä kulmasta vaan, esteen takaa ja suoraan. Olen siis elänyt kuplassa, että se osaa. Mutta kun laitettiin piiitkä lähestyminen, suora avokulma ehkä 3 väliin, takana putki mutkalla jne. Ei. Onnistumisprosentti oli ehkä 50 % luokkaa. Huono!! Tajusin, et keskittyminen tällaiseen ajattelutyöhön kesken kiivaan ratatreenin ei näytä onnistuvan - vielä. Me siis löysimme taas yhden harjoiteltavan asian lisää ;).

Nonni. Huomenna turistiksi Kuopion KV- näyttelyyn. Raiku saa astella kehään seuraavan kerran marraskuussa, Jyväskylässä luulen mä. Sinne tarvitaan karvaa lisää ja paljon! :D Palaamme....


Raiku Varkaudessa toukokuussa. Kuva: Laura Mättö

p.s. Raikulille on terveystutkimukset varattu. Pari viikkoa ja lonkat, polvet, kyynärät ja selkä syynätään. Hui! Silmät sitten vähän myöhemmin..